Kuvat: Loviisa-Pyhtään Master Plan (2026)

Strateginen maankäyttö ja ennakointi

Futurian toimeksiannoissa korostuvat ennakointimenetelmien soveltaminen, joilla hahmotetaan suunnittelun pitkää aikajännettä ja vaihtoehtoisia tulevaisuuden kehityspolkuja.

Toimeksiannot voivat olla esimerkiksi maankäytön tulevaisuus- ja kehityskuvia, maankäytön rakennemalleja, keskusta- ja kaupunginosavisioita sekä erilaisia alueidenkäyttökonsepteja ja Master Planeja esimerkiksi teollisuuteen ja matkailuun. Ennakointia voidaan strategisen maankäytön lisäksi hyödyntää esimerkiksi kuntakonsernin johtamistyössä tai kaupunkistrategian laadinnan tukena.

Ennakointi perustuu aina paikallisiin havaintoihin, tutkittuun tietoon ja tulevaisuudentutkimuksen menetelmiin. Yleisimmin ennakointia toteutetaan rakentamalla vuorovaikutteisesti tulevaisuusskenaarioita eli luomalla vaihtoehtoisia näkymiä mahdollisiin tulevaisuuden kehityspolkuihin.

Työskentely on vuorovaikutteista eli tilaaja osallistuu muiden sidosryhmien lisäksi tiiviisti työskentelyyn. Työvaiheet ja menetelmät riippuvat tilaajan tietotarpeesta, aikataulusta ja resursseista, ja prosessi sovitaan aina asiakaskohtaisesti tarkemmin.

Esimerkki toimeksiannon työprosessista:

1. Työn tarpeen ja tavoitteiden fokusointi

Työn aluksi täsmennetään yhdessä asiakkaan kanssa työn tarve ja tavoite: mihin ennakoinnilla ja strategisella maankäytön suunnittelulla pyritään ja mikä ongelma tulisi ratkaista. Tässä vaiheessa täsmennetään myös menetelmät, työvaiheet ja aikataulu.

2. Toimintaympäristön ja nykytilan analyysi

Toimintaympäristön tai nykytilan analyysin avulla hahmotetaan tilannekuva ja tunnistetaan toimijaan vaikuttavia ilmiöitä, epävarmuuksia, trendejä ja heikkoja signaaleja. Työvaiheessa pyritään hahmottamaan alueen, organisaation tai toimialan laajaa toimintaympäristöä.

Analyysissa voidaan hyödyntää esimerkiksi PESTE-analyysiä. Toimintaympäristön ja nykytilan analyysia täydennetään usein haastatteluilla, kyselyillä ja paikkatietotarkasteluilla.

3. Tulevaisuusskenaariot ja -kuvat

Seuraavaksi muodostetaan skenaarioita ja tulevaisuuskuvia yhdessä asiakkaan ja sidosryhmien kanssa vuorovaikutteisissa työpajoissa ja osana johtoryhmätyöskentelyä.

Skenaarioita muodostetaan tulevaisuustaulukko-menetelmällä. Tulevaisuustaulukon pohjalta rakennetaan toisistaan eroavia ja loogisia skenaariopolkuja. Skenaarioita voidaan kutsua myös tulevaisuuskuviksi.

4. Skenaarioiden vaikutusanalyysi ja validointi

Skenaarioiden laatimisen jälkeen tunnistetaan niiden mahdollisia vaikutuksia organisaatioon, alueeseen ja näiden toimintaan. Skenaarioita validoidaan eli "stressitestataan" yhdessä tilaajan kanssa tulevaisuusväittämillä.

Strategisen maankäytön työssä skenaarioita ja niiden vaikutuksia voidaan esittää informatiivisin ja havainnollistavin teemakartoin, joita voidaan hyödyntää suoraan suunnittelutyössä.

5. Visio, kehittämissuunnitelma, konsepti tai strategia

Skenaarioiden ja vision pohjalta muotoillaan toimeksiannon tavoitetta vastaava suunnitelma, visio konsepti tai strategia. Tämä voi olla esimerkiksi maankäytön tulevaisuus- tai kehityskuva, rakennemalli, keskusta- tai kaupunginosavisio, alueidenkäyttökonsepti tai Master Plan.

6. Strategiset valinnat, toimenpiteet ja linjaukset

Ennakointiprosessin merkityksellinen vaihe on määritellä, miten toimintaa muutetaan tai uudelleen ohjataan prosessin jälkeen. Tavoitteena on tunnistaa konkreettiset valinnat ja toimenpiteet, joilla tavoitellut asiat saavutetaan ja mahdollisia negatiivisia kehityskulkuja vältetään.

Tavoitteiden ja toimenpiteiden saavuttamiseksi voidaan hyödyntää Backcasting-menetelmää.

Loppuraportti erittelee organisaation toimintaa ohjaavat strategisen tason valinnat, linjaukset ja toimenpiteet.

7. Vaikutukset, mittaus ja seuranta

Toimenpiteiden vaikuttavuutta on syytä arvioida, mitata ja seurata.

Laita viestiä, niin suunnitellaan yhdessä organisaatiosi tarpeisiin soveltuva prosessi!